Loimaan Taksipalvelu Oy tarjoaa taksipalvelut Loimaan alueella

Loimaan Taksipalvelu Oy on henkilöliikenteeseen erikoistunut taksiyritys, joka palvelee aina asiakaslähtöisesti ja ystävällisesti. Tarjoamme kaikenlaiset inva- ja tilausajokuljetukset luotettavasti. Kalustoomme kuuluu erilaisia taksiautoja, ja myös pyörätuolinkuljetus onnistuu. Meillä on myös pieniä linja-autoja, joilla ajamme tilausajoja. Hoidamme niin yksittäiset kuljetukset kuin sopimuksen mukaan toistuvat kuljetukset, aina koulukyydeistä laitostenväliseen kuljetukseen ja Kela-kyyteihin.

Olemme Menevän välityspalvelussa, joka toimii koko Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella. Yhteistyö mahdollistaa entistäkin sujuvammat taksipalvelut ja laajemman asiakaskunnan palvelemisen. Tiistaisin ja perjantaisin ajamme kutsutaksiliikennettä Metsämaan suunnasta sekä kaupunkialueen asiointiliikennettä Loimaan keskustassa ja lähialueilla.

Taksiautoilua kolmannessa polvessa – jo vuodesta 1947

"Isoisäni aloitti taksiautoilun vuonna 1947. Isäni jatkoi samalla tiellä, ja isälleni sattuneen tapaturman jälkeen jatkoin hänen yritystään. Lopulta perustin oman taksiyrityksen vuonna 2007." – Jyrki Ala-Nissilä

Taksipalvelumme perustana on vuosikymmenten kokemus. Ymmärrämme asiakkaidemme tarpeet perinpohjaisesti ja osaamme täyttää ne luotettavasti. Jos haluat asiakaslähtöistä ja ystävällistä taksipalvelua Loimaan alueella, ota yhteyttä!

Minulle saa jatkossa lähettää tarjouksia ja informaatiota.

*Pakolliset kentät